• Jane

Miksi minusta ei tullut ammattirikollista?


Nyt tämän koko Katiskavyyhdin paljastuessa ja piakkoin häkkien kolistessa, tulin ajatelleeksi omia suunnitelmiani mahdollisesta ammattirikollisen urasta.


Pienenä tyttönä, yhdeksänvuotiaana, olin jossain päin Suomea tapahtumassa, jonka ideaa en kuollaksenikaan muista. Joka tapauksessa; sellainen perinteinen hyvänmielen tapahtuma poniratsastuksineen, makkaranpaistoineen, kasvomaalauksineen, maskotteineen ja muine tilpehööreineen se oli.


Olivat järjestäjät saaneet paikalle poliisipartionkin maijansa kanssa parkkiin.

Ja voe vide, miten kaikki ikäiseni (ja kaikki muutkin) pojat olivatkin innoissaan näistä urheista lainvalvojista!

(Muistan sen hyvin selvästi, sillä ajattelin, että onpas typerää.)


Siellä ystävällisten poliisimiesten luona oli myös pientä mukavaa tekemistä. Sai halutessaan käydä otattamassa sormenjälkensä! Ja jumantsekka siellä olikin monta typerystä (edelleen, yhdeksänvuotiaan Janen ajatuksia) sormet ojossa odottamassa, että saisivat tuikata sen musteen kautta paperiin kiinni.


Vaan mitä ajatteli yhdeksänvuotias minä?

No ajatteli, ettei varmasti aio käydä antamassa omia sormenjälkiään vapaasta tahdostaan virkavallan huomaan!


Halusin pitää kaikki uravaihtoehdot auki, enkä sössiä niitä noin amatöörimaisesti ennen, kuin olisin edes alkuun päässyt.

(Koska tokihan poliisit rekisteröivät ja säilyttivät jokaisen pikkuisen sormenjäljen, jonka sinä päivänä saivat kerättyä.)

Minä en tuommoiseen suostunut.



Mikäli tässä vaiheessa joku alkoi pohtimaan, mitä ajattelin alkaa sitten rikostelemaan, niin  ainakaan joksikin kusiseksi kioskirosvoksi en meinannut ruveta.

Aioin huipulle.

Enkä aikonut jäädä ikinä kiinni.


Vaihtoehdoiksi ajattelin mahdollisesti alkaa ryöstämään pankkeja Ocean's eleven-tyylisesti.

Eli nerokkaasti. Ja tuottoisasti.

Toinen vaihtoehto oli ruveta palkkamurhaajaksi.

Helppo työnkuva ja hyvä, urakkapalkalla tekeminen kiinnosti työtä pelkäämätöntä pientä minua.


Miksi sitten en koskaan ruvennut ammattirikolliseksi?

No samasta syystä, miksi en voinut ruveta tienaamaan hyviä rahoja missinä/mallina:

liian lyhyt.


Jos olisin mokannut ja vilahtanut valvontakameroiden nauhalla, niin olisi ollut melko helppoa alkaa pudottamaan epäiltyjä pois, kun ruudulla olisi häärännyt 150 senttinen naisrikollinen.


Kansainvälistyminen olisi ollut yksi mahdollinen ratkaisu ongelmaan.

Kiinassa en olisi niinkään erottunut.

Mutta he ovat älykkäämpiä kuin minä, joten ei siitäkään olisi mitään tullut.

Ei olisi pudotuspelit näyttäneet hyviä kertoimia sielläkään minulle.



Onneksi minulla oli viisivuotiaasta lähtien yksi tervekin esikuva:

Muumi Pappa.

Coolein dude ikinä!

Kirjoitteli vaan omaelämänkertaansa rauhassa työhuoneessaan mäntyisten huonekalujensa tuoksussa samalla, kun Mamma hössötti pannukakuistaan.

Siitä myös haavelin... Ja nailed it!

Melkein.

215 views

JOIN MY MAILING LIST

© 2023 by Lovely Little Things. Proudly created with Wix.com

  • Instagram
  • YouTube
  • Facebook
  • Pinterest
  • Black Facebook Icon
  • Black Instagram Icon